Järjestelmäasentajasta merkonomiksi

 Nyt kerron miten päädyin merkonomiksi. Tästä toivottavasti saa käsityksen siitä, että lopulta ei ole väliä mitä työtä tekee, kunhan sen tekee sydämellä ja tuntee siihen jonkinasteista ”intohimoa”.

Vuonna 2002, kun valmistuin 33 v sähköasentajaksi ammattikoulusta ja pääsin rakennustyömaille töihin, solahdin äijäporukkaan, kuin ”lämmin veitsi voihin”, olinhan harjoitellut miesten kanssa toimimista harrastukseni VPK:n parissa jo toistakymmentä vuotta. Sähkärin työhän on liikkuvaa, fyysisesti rankkaa, kulkemista vaihtelevissa rakennustyömaaolosuhteissa, kiipeilemistä tikkailla/rakennustelineillä tai ryömimistä lattian rajassa asentamassa pistorasioita ymv. Joko olet menossa tai tulossa jostakin johonkin 👀

Päätin jo varhaisessa vaiheessa, että haluan perehtyä paloilmoitin- ja poistumistiejärjestelmiin työssäni, sillä koin harrastukseni sammutusmiehenä olevan todella tärkeää yhteiskunnallista työtä ja näitä järjestelmiä asentamalla, korjaamalla ja huoltamalla, sekä ihmisiä valistamalla voisin ehkä estää tulipaloja sekä ihmisten kuolemia vaaratilanteissa! Tosin ensimmäinen työnantajani ei ollut kanssani samaa mieltä, niin tuli vaihdettua firmaa, muutamankin kerran.

Nainen ja teknisesti fiksu ja osaava sellainen, oli joillekin miehille aivan liikaa, kuten siinä n. 50 sähköasentajan firmassa, jossa 2004 allekirjoitimme 2 v kestävää Sähköyliasentajan EAT tähtäävää oppisopimusta yhdessä firman toimitusjohtajan ja oppisopimuskoulutusohjaajan kanssa. Tj totesi, että ”sinä Soile suoritat tämän sitten ihan yksin, kukaan ei auta sinua täällä tässä hommassa” 😲 ja opettaja vieressä komppasi tj:aa. Olin toinen sähköasentaja, joka tämän tutkinnon suoritti ko. firmassa. Ensimmäinen oli jo vaihtanut firmaa. Niin minäkin sitten myöhemmin. Näitä miehiä on tullut tasaisesti vastaan koko urani aikana ja aina niistä on aiheutunut minulle ongelmia; äijäyhteisö osaa myös puhua palturia selän takana (vaikka naisista sanotaan monesti tätä). Mutta tämä tästä aiheesta 😅

Muutaman vuoden jälkeen, päätin lähteä Kuopion Pelastusopistoon kurssittautumaan palotarkastajaksi. Kävin 2009 palotarkastajan peruskurssin sekä maatilojen palotarkastuskurssin ja pääsin heti Kymenlaakson Pelastuslaitokselle määräaikaiseksi vs. palotarkastajaksi, sen jälkeen sama homma 2010 myös Itä-Uudenmaan Pelastuslaitoksella ja Päijät-Hämeessä 2011. Päijät-Hämeeseen päädyin myös asumaan erotessani silloisesta miehestäni.

Kun Kuopion Pelastusopisto alkoi toden teolla kouluttamaan paloinsinöörejä 2010–11 ja Pelastuslaitokset alkoivat vaatia palotarkastajilta insinöörikoulutusta, niin minun viransijaisuuteni loppuivat siihen. Palasin asentajan hommiin ja kaikenlaisten kiinteistöjen pariin, mutta keskittyen vain palo- ja poistumistiejärjestelmiin. Noita töitä tehdessäni molemmat olkapääni ”sanoutuivat irti yhteistyösopimuksestamme” viikon välein 2019 rankan työjakson jälkeen, kiertäjäkalvosimen revetessä molemmissa niin pahasti, etten saanut käsiä enää ylös. Tuli pitkä sairasloma leikkauksia odotellessa ja kun molemmat olivat leikattu vuoden välein ja siitä toivuttu, silloisen työpaikkani työeläkeyhtiö yhteistyössä työterveyslääkärin kanssa totesi, ettei kannata jatkaa ”valitulla tiellä” 😢, vaan vaihtaa suosiolla ammattia. 

Niinpä lähdin 2021 opiskelemaan Liiketalouden perustutkintoa Koulutuskeskus Salpaukseen, sillä olin tykännyt numeroista ja ”kaupallisista aineista” jo yläasteella, jolloin tutustuin ensimmäisen kerran debet ja kredit -termeihin. Olen aina "intohimoisesti" tykännyt hoitaa perheeni raha-asiat ja laskut tietokoneella, ja samalla hoitanut myös iäkkään äitini raha-asiat.

En ole päivääkään katunut koulutusvalintaani vaikka opiskelu on ollut haasteellista. Tykkään kirjanpitäjän työstä. Ainoa, mikä harmittaa on, että vuosikymmenien aikana kertynyt kiinteistöturvallisuuden osaamiseni (sähkö-, palo-, poistuminen) menee tässä ammatissa ”hukkaan”, jollen sitten pääse kiinteistökirjanpitäjäksi johonkin isännöintitoimistoon? Moneen sellaiseen olen yrittänyt jo koulutuksen aikana päästä ilmaiseen työharjoitteluun ja vain kerran päässyt edes haastatteluun 😞

Niinpä oli ”lottovoitto” päästä tänne Hämeenlinnaan ProAgrian talouspuolelle tähän tärkeään, viimeiseen työharjoitteluun ennen valmistumista huhtikuussa. Kiitos mahdollisuudesta kuuluu ihanalle Jonnalle 😙 sekä serkulleni Aulille, jolta tulin kysyneeksi ”Olisko teillä hommia”? Olen omasta mielestäni solahtanut tähän naisvoittoiseen yksikköön yhtä hyvin kuin aikoinaan ”äijien” porukkaan. Minut on otettu todella hyvin vastaan täällä ja kaikki työkaverit ovat mukavia ja auttavaisia.💗

Tätä työtä tehdään pääosin siistissä ja lämpimässä toimistossa, paikallaan istuen tietokoneen ja ison näytön ääressä. Työ on tarkkaa, vaihtelevaa ja kivaa. Uusia ohjelmistoja on opeteltava käyttämään eli aivotkin saavat haasteita. Olen availlut kirjeitä, kopioinut kuitteja kopiokoneella, kirjannut tiliotteen mukaisia tositteita koulusta tuttuun Netvisoriin (sähköinen kirjanpito-ohjelma), sekä tehnyt Excelillä kirjanpitoa, taseita sekä tuloslaskelmia pienemmille yrityksille, järjestöille ja elinkeinonharjoittajille. Olen tutustunut myös WebWakan käyttöön jo sekä osallistunut yhteisiin Teams -koulutuksiin. Työmatka on monen mielestä melkoinen Lahdesta käsin, mutta onneksi ollaan kesää kohti menossa jo ja tuttua puuhaa tällaiset työmatkat olivat noissa aikaisemmissakin hommissa, silloin suuntana oli yleensä vain pääkaupunkiseutu

”Vierivä kivi ei sammaloidu” ja ”Ei oppi ojaan kaada” ovat ihan käyttökelpoisia sanontoja vielä yli 50-vuotiaallekin! 😁

Ihanaa kevään jatkoa kaikille lukijoille ja pysykäähän matkassani (eli lukekaa blogiani) myös työharjoittelun päättymisen jälkeen.